Hälytin

halytin1Hälyttimellä lisäturvaa

Tänä päivänä jälkiasennettavia hälyttimiä myydään ja asennetaan enää hyvin harvoin. Tilanne oli aivan toinen vvielä 2000-luvun alussa jolloin vuosittain asennettiin useitä hälyttimiä viikossa autoihin. Yhteensä muutaman vuoden aikana asensin yli 500 hälytinjärjestelmää. Silloin hälyttimiä ei ollut juuri missään autossa vakiovarusteena eikä keskuslukituksen kaukosäätöäkään läheskään kaikissa. Moni asennuttikin samalla koko hälyttimen kun halusi autoonsa keskuslukituksen kaukosäädön. Nykyään nuo molemmat ovat jo lähes kaikissa autoissa, kaukosäätö ainakin. Noina aikoina tuli kokeiltua monen merkkisiä hälyttimiä ja opittua se, että Cobran laitteet ovat varmatoimisia ja luotettavia.

Tässä mopoautossa oli vakiona keskulukitus, mutta ei kaukosäätöä. Cobran nykymallistossa on edullinen Cobra G196 keskulukituksen kauko-ohjauslaite jossa on valmiuksia sen laajentamiseen hälyttimeksi. Päätimme asentaa sen tähän kohteeseen ja tehdä siitä hyvin pienillä lisäkustannuksilla ( yhteensä 35 € ) hälyttimen. Eli lisäämme peruskokoonpanoon ultraäänitunnistimet ja lasinrikkomikrofonin, molemmat hinnaltaa 15 €. Lisäksi tarvitaan yksi tavallinen rele, jota käytetään siihen, että G196 laitteen sireeniulostulolla ohjataan auton omaa tööttiä.

Tämä setti ei ole VAT-hyväksytty, mutta mopoautossa sillä ei suuremmin ole merkitystä, vakuutuksiin ei alennuksia saa kuitenkaan.

halytin2Hälyttimen kytkentä

Hälyttimen kytkentä itsessään on aika simppeli homma varsinkin tällaiseen kulkupeliin, jossa ei ole kovin monimutkaisia sähköjä. Tällaiset kytkennät pitää tehdä:

  1. Jatkuva virta ( 1 johto )
  2. virtalukkovirta ( 1 johto )
  3. maa ( 1 johto )
  4. vilkkujen ohjaus (2 johtoa )
  5. käynnistyksen esto ( 2 johtoa )
  6. keskuslukituksen ohjaus ( 4-6 johtoa )
  7. ovipiirin kytkentä ( 1 johto )
  8. lasinrikkomikrofoni ( plug & play liitin keskukseen )
  9. ultraäänitunnistimet ( plug&play liitin keskukseen )
  10. huoltopaneeli ( plug&play liitin keskukseen )

Eli yhteensä kymmenen asiaa. Tosin muutamassa useampi johto. Kytkennät pystyy kuitenkin selvittämään ihan tavallisella yleismittarilla.

Virrat ja maa

Etsitään yleismittarilla jatkuva virta. Eli sellainen joka on aina päällä, vaikka virta-avaimet olisivat taskussa. Sulakerasian takaa tai virtalukon johtosarjasta löytyy. Virtalukkovirraksi etsitään sellainen virta, joka on päällä ainoastaan kun autossa on virta-avaimistä käännetty sytytysvirta päälle. Pitää olla sellainen, että startatessa ei katkea vaan pysyy päällä. Tämäkin löytyy joko sulakerasian takaa tai virtalukon johtosarjasta.

Maadoituksen voi kytkeä vaikka auton omaan maapisteeseen tai korin metalliin kunhan vain tarkistaa mittarilla että siinä kohti on hyvä maa.

sulakerasia

Vilkkujen ohjaus

Useimmiten vilkut ovat autossa kahdessa eri piirissä. Vasen ja oikea piiri. Näihin molempiin kytketään yksi hälyttimen vilkkujen ohjausjohto. Kytkentä löytyy usein rattiakselilta tulevasta johtosarjasta. Jos hälyttimessä on vain yksi vilkkupiiri ( eli yksi johto vilkkujen ohjaukseen ), laitetaan ohjausjohdon päähän kaksi diodia. Siten että ne ovat estosuuntaan hälyttimelle päin. Näin voidaan kytkeä auton vasen ja oikea vilkkupiiri samaan johtoon ilman ongelmia. Ilman diodeja auton vilkut menevät sekaisin.  Joissain autoissa jaettuna useisiin piireihin ( esim. USA-autot, jotkut BMW:t ) jolloin tarvitaan nippu diodeja kytkentään. Tällainen kytkentä on hankalampi suorittaa ja siihen kannattaa hankkia osaava kytkennän tekijä kaveriksi.

Käynnistyksen esto

Kytketään siten, että jokin käynnistykselle tärkeistä auton kaapeleista katkaistaan ja laitetaan kulkemaan hälyttimen kautta. Yleensä polttainepumpun releen ohjaus tai jokin vastaava. Suuria virtoja ei katkota, tai jos se on ainoa vaihtoehto, joudutaan käyttämään releitä apuna. HUOMIOI TÄMÄ: Tee käynnistyksenestokytkentä piiloon ja naamioi se hyvin. Ratin alla vapaana roikkuvan käynnistyksenestokytkennän ohittaa hetkessä jos muutenkin osaa varastaa autoja.

kytkentakaavioKeskuslukituksen kytkentä

Keskuslukituksen kytkentään on useampi erilainen kaavio. Cobran asennusohjeissa on niistä esimerkkikuvat. Oikean kaavion valitsemiseksi pitää selvittää minkätyyppinen ohjaus autossa on. Tässä mopoautoprojektissa teimme kytkennän lisämoottorinohjaus-kytkennällä. Kahta moottoria jaksaa ohjata tämä laite suoraan ja auton oma keskuslukituksen ohjainyksikkö temppuili. Niinpä oli helppo päättää että jätetään se välistä ja kytketään kauko-ohjauslaite ohjaamaan suoraan moottoreita.

 

ovikatkaisijaOvipiiri

Nimensä mukaisesti kytkentä ( yleensä maata, ei jännitettä ) joka kertoo jos joku ovi on auki. Löytyy suoraan ovien katkaisijoiden luota tai sisävalolta. Näissäkin voi joutua käyttämään diodeja jos kytkentä pitää hakea useammasta paikasta. Tämä siis silloin jos kaikki ovet eivät sytytä samaa valoa tai anna samaan kaapeliin maata.

Tunnistimet ja huoltopaneeli

Lasinrikkomikrofoni, ultraäänitunnistimet, asentotunnistimet, mikroaaltotutkat, iskutunnistimet jne yksiköt kytketään joko omilla Plug&Play liittimillään keskusyksikköön tai sitten niiden kytkentään on kerrottu asennusohjeessa valmiit kaapelit mihin kytkeä. Näissä pitää vain miettiä asennuspaikkoja, että systeemi toimii. Tässä muutama perussääntö:

  • ultraäänitunnistimet yleensä a-pilarien yläreunoihin taaksepäin suunnattuina
  • lasinrikkomikrofoni kojetauluun siten, että se osoittaa takalasiin päin
  • mikroaaltotutka mahdollisimman keskelle lattiaa tai kattoa ( katossa tietysti ylösalaisin )
  • iskutunnistin runkoon kiinni mahdollisimman tiukasti ( esim. kick-paneelin taakse )
  • asentotunnistin auton lattialle vaaka-asentoon
  • huoltopaneeli paikkaan jossa se näkyy kuskille ja on kohtuuhelposti käsillä

Joissain tapauksissa joutuu näistä perussäännöistä tekemään poikkeuksia. Silloin täytyy vaan kokeilla mikä toimii parhaiten. Alla olevassa kuvassa lasinrikkomikrofoni keskikonsoliin upotettuna, huoltopaneeli kojetaulun vasemmassa alareunassa ja toinen ultraäänitunnistimista apukuljettajan puolen a-pilarin päässä.

tunnistimet

Auton oman torven käyttö hälyttimen kanssa

Cobran asennusohjeessa on valmis kytkentäkaavio sille, miten tavallinen rele kytketään ohjaamaan auton omaa torvea hälyttimen sireenin sijaan hälytyksen antamiseen. Tähän tarvitaan yksi tavallinen rele ja kaksi diodia. HUOMIO! Tee kytkentä siten, että johdot eivät ole helposti katkaistavissa vaan kuljeta ne piilossa. Näin töötin johtoa ei saa nopeasti katkaistua ja hiljennettyä hälytintä.